Helei!

Pitkästä pitkästä aikaa täällä. Joulun jälkeen on tapahtunut suuri muutos ja kissoja ei enää olekaan kolme vaan neljä! Lulu,Foxi, Kille ja Nala.
Kuulin tammikuussa, että kotikylälläni kulkee villikissanpentu, joka käy tuttavallani syömässä iltaisin. Tiesin että kyse on villikissasta, sillä kahden aikuisen kissan omistaja oli muuttanut pois ja nämä kumpikin kissa olivat tehneet yhden pennun. Omistaja siis jätti kissat elämään ulos.
21.1. Loukutimme kissan tuttavani pihalta ja kiirehdimme sen löytöeläintaloon Pielavedelle vielä samana iltana. Pieni oli arka ja sähähti minulle kun yritin katsoa sitä.
Kun pääsimme Pielavedelle, sanoin tilan pitäjille että minuun ensimmäisenä yhteyttä kun etsitte kotia kissalle ja niin Nala muutti meille 8.2.

Nalan ensikuva sängyn alta


Ensimmäiset päivät Nala eli makuuhuoneessamme eikä tullut sängyn alta pois kuin öisin. Olisiko ollut kolmas päivä, kun Foxi meni tervehtimään Nalaa sängyn alle ja Nala olisi halunnut tehdä tuttavuutta Foxiin, mutta Foxi pelkäsi!
Olohuoneessa ollessamme eräänä päivänä, juoksi musta möykky saunalle. Siellä Nala eli seuraavat päivät. Ostin sille lauteiden alle kissanpedin, josta tuli sen oma.




















Lopulta Nala uskaltautui ulos kiertelemään ja tekemään lähempää tuttavuutta Foxin kanssa

Ensimmäinen yhteiskuva



24. Helmikuuta veimme Nalan ensirokotuksille. Lääkärille lähtö oli kyllä kamala rumba, sillä Nalahan ei tietenkään ollut tottunut käsittelyyn ja ell. aamupäivänä se päätti mennä rikkinäisen sohvanpohjan kautta sohvan sisälle piiloon, vaikka oli ollut koko aamun nätisti esillä, (se aavisti) Jouduimme kaatamaan sohvan, leikkaamaan pohjan auki ja otin Nalan rukkasilla syliin, josta se ponnahti kynsiensä avulla saunanlauteille piiloon, samalla ruikaten syliini. Noh sain minä sen lauteilta kiinni mutta ei se kyllä tykännyt, Ell. Nala oli oikein rauhallinen kun pistimme sille kuonokopan, josta se ei nähnyt mitään.



Nala oli hyvin pieni vielä, vasta vuoden ikäinen, mutta Pielavedellä osasivat sanoa että on saanut jo yhdet pennut. Raukkaparka.. Pennun uteliaisuus ei ole kadonnut silti minnekään ja niin leikkisä! Nala leikkisi koko ajan. Sain maaliskuussa silittää Nalaa hieman tassusta ja olin siitä todella ylpeä!

Nalasta ja Foxista on tullut kuin paita ja peppu tai tyttö- ja poikaystävä. Joka paikkaan mennään yhdessä :3




















23. Maaliskuuta leikkautimme Nalan. Sillä kerkesi olemaan meillä yksi kiima, mutta se ei tehnyt muuta kuin kurnahteli aina kun Lulu kurnahteli. Leikkaus meni tosi hyvin ja kun Nala heräsi, tuli siitä hyvin utelias ja sosiaalinen.

Foxi hoitaa siskoa nukutuksessa


Huhtikuun kolmas päivä olen laittanut ystävälleni viestin missä lukee: "Nyt se tapahtui! Nalaa sai silittää ja se kelli" Se oli iso askel pikkukissalle, Massua sai rapsuttaa heti.







Pieni ongelma meille tuli, kun Kille (joka ei tunnetusti oikein pidä muista kissoista) säikäytti Nalan potalla ja Nala totesi meidän nahkasohvat paremmiksi paikoiksi pissiä. Kävi myös potalla, mutta iltaisin ja öisin oli sohva parempi paikka. Nyt koputan puuta, sillä pissiminen on loppunut kun suihkuttelin ensin Feliwayta ja Stoppia ja nyt vain stoppia.
Sitten tuli toinen ongelma. Oksentelu. Eräänä aamuna Nala oksensi ensin vähän jokapuolelle vähäsen ja lopuksi aivan järjettömästi kerran. Ell. totesi että nyt haet maitohappobakteeria, jota hainkin ja tänään ei oksennusta ole tullut.

Huomasin samalla että Nala ahmii aivan mielettömät määrät ruokaa, koska ei ole oppinut vieläkään, ettei ruoka lopu kesken. Nyt katson vierestä kun kissat syövät, ettei Nala tunge joka kuppiin.


Nykyään Nala seuraa minua, rakastaa rapsutuksia, yrittää maukua (oikein söpö ääni sillä on) ja leikkii sisarustensa kanssa. <3

<3


kuvaat sä mua?!

Kommentit

Suositut tekstit