Nau vaan kaikille





Tämä kesä on ollut yhtä eläinlääkärissä ravaamista. Lulu aloitti nurkkaan pissimisen uudelleen ja totesimme että nyt otetaan järeämmät aseet käyttöön. Feliway-suihkeen lisäksi on meillä nyt käytössä Cystaid-kapselit, jotka vahvistavat virtsarakkoa ja Hill's Urinary&Stress -kuivamuona. Kaikki ovet joiden taakse joku kissa on pissinyt pidetään aina suljettuna ja Lulu pääsee käymään ulkona niin tahtoessaan. Lululla on siis Idiopaattinen kystiitti eli stressipissailu.



Toivoin eläinlääkärikäyntien jäävän tähän, mutta ei; Nala aloitti verisen pissailun ja ei pissailua ollenkaan. Kiikutin kissan heti lääkärille ja saimme antibioottiliuosta jolla vaiva meni ohi, mutta alkoi parin kuukauden päästä uudelleen. Taas menimme lääkärille ja totesimme että kyllä taitaa Nalaa vaivata sama tauti, ja että aina kun oireita ilmenee, pitää syöttää antibioottikuuri. Samalla aloitimme Nallelle jonkin sortin dieetin ja saimme viimeinkin Nalallekin sirun! Ihmiset, leikkuuttakaa ja siruttakaa kissanne niin säästytään paljolta. Olen puhunut.



Lopuksi käytimme Foxia takkujen poistossa kun kainaloon oli ilmestynyt niin iso pahkura ettei me enää saatu sitä itse irti. Foxi tainnutettiin, surautettiin kainalosta karvat veke ja todettiin että ei ihme jos on tullut kavereille vähän ärhenneltyä kun iho on vereslihalla. Eikä se takku kerennyt edes kauaa siellä kainalossa olla, mutta Foxin karvanlaatu on juuri tuollainen takkuuntuva.


Supercat


Anoppi kävi kesällä Thaimaassa ja toi kissahullulle vähän tuliaisia :D



Se massage center jonka tilasin ei kyllä kiinnosta meidän kissoja millään lailla, vaikka kaadoin kissanminttuakin sen sisälle. Pitää vaihtaa sen paikkaa ja katsoa uudelleen että oliko turha tilaus. Vaikka olen kerännyt sen jälkeen niin paljon pisteitä että saisin jo toisen samanlaisen D:
 (Edit: vaihdoin paikkaa ja Nala kävi tökkimässä palloa ja puremassa tuota puruosaa)



Ainiin! Sain tilattua kisseille tämän uuden raapimapuun Zooplussalta. Ihanan tukeva Natural Paradise XXL. Lulu ja Nala nukkuvat siinä, mutta Foxi säikähti jotain yksi päivä eikä halua enää mennä sinne :( Pitää yrittää houkutella. Kynsiään ne raapivat onneksi siihen ja vanhakin puu on kulman takana piilossa ja Lulu tykkääkin nukkua siinäkin.




Killekin on jo 17v. eikä enää jaksa olla koko päivää pihalla. Aina välissä pitää tulla ottamaan päivätorkut ja juomaan vettä, vaikka talonpäädyssä kelliminen auringossa on varmasti päivän kohokohta


Puissa on jo keltaisia lehtiä, omenat kypsyvät kovaa vauhtia (myöskin meidän kaatuneessa omenapuussa) ja lehdet varisevat maahan. Palaamme siis taas syksyllä asiaan :)





Hyvää syksyä! Toivottavat Nala, Kille, Lulu, Foxi ja emäntä

Kommentit

  1. Ihanan kiipeilypuun olette saaneet! Me haaveillaan samantyylisestä! Ootte muuten kivan näköisiä kamuja ja toivotaan teille hvyiä ulkoiluilmoja! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mau! Me ollaan kyllä tykätty, mitä nyt aluksi piti vähän pelätä uutta puuta, ja kiitos, pistetään isäntä maanantaina kasaamaan häkki kondikseen niin päästään koettamaan! T. Foxi, Nala, Kille ja Lulu

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi 😽

Suositut tekstit