Nyt on Foxi käynyt leikkauksessa ja Lulu tarkastuksessa. Foxihan nukkua posotti koko päivän ja kahdesti raukkaparka laski alleenkin. Lululla oli kaikki kuosissa ja kiltisti otti matolääkkeen vastaan vaikka sen piti kuulemma kirvellä. Foxi ei tiennyt mistään mittään.
 |
leikkauksessa |
 |
nukutuksessa |
Seuraavana päivänä Foxi oli jo kuin ei olisikaan ja kävimme ulkona käveleskelemässä. Foxi ei välttämättä ollut vielä tajunnut että jotain on lähtenyt. Otin seuraavana päivänä myös kuvan jossa Foxi ja Lulu ovat niin söpösti vierekkäin sängyllä, mitä ei yleensä tapahdu.
Foxi oli ihana veli ja pesi koko Lulun naaman ensimmäistä kertaa.
Myös Lulu halusi pihalle ja tällä kertaa kierrettiinkin koko talo! Naapurin kissaakin Lulu olisi käynyt moikkaamassa, mutta se päätti mennä piiloon auton alle.
 |
lintu! |
 |
kukkuu |
Kävimme myös anoppilassa ja tämä kuva on sieltä
 |
venytykset |
Joku päivä sitten Lululla oli hirveä hepuli, kun talossa oli kärpänen.. Sen perässä juostiin pöydillä ja niiden alla
 |
tänne se kärpänen tippu... |
Ootteko kuullu kun kissa säksättää esimerkiksi linnulle. Se on söpön kuuloista. Ensimmäistä kertaa näin kun Foxi säksätti Lululle joka oli raapimapuussa :D
 |
säkätystä siskolle |
Olen nyt tehnyt muuttopakkausta ja eilen tyhjensin mm. lipaston laatikot. Lululla on joku juttu, ja aina kun avaan tuon lipaston laatikon on sinne pakko päästä. Tässä siis eilisen pakkausta
 |
Foxikin pakkaa |
Miten voi 37 neliön kämppään mahtua näin paljon tavaraa..
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi 😽